torstai 22. helmikuuta 2018

Ympärileikkauksesta


Islannin parlamentti käsittelee parhaillaan lakiesitystä, joka kieltäisi poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset. Jos lakiesitys menee läpi, ympärileikkauksen suorittamisesta Islannissa saa jatkossa kuuden vuoden vankeustuomion. Viime vuosina myös Suomessa on ajoittain noussut keskustelua ympärileikkauksen kieltämisestä, monet suomalaiset haluaisivat sen rangaistavaksi pahoinpitelynä. Haluaisin kuitenkin nostaa esiin muutamia argumentteja ympärileikkauksen kieltämistä vastaan.

Ensinnäkin, yksi asia joka puhuu ympärileikkauksen puolesta on se, ettei se tällä hetkellä häiritse ketään, joka on ympärileikattu. Ympärileikkauksen vastustajat ovat järjestään kaikki ympärileikkaamattomia, kun taas ympärileikkauksen puolustajat ovat ympärileikattuja. Tämä vaikuttaa erittäin omituiselta. Jos ympärileikkaus todella on väkivaltaa ja sellainen barbaarinen, verinen rituaali, jollaiseksi eräät sen vastustajista sitä maalailevat, niin miksei ympärileikatuilla miehillä ole sen kanssa mitään ongelmaa? Eivätkö nämä ympärileikkauksen vastustajat itse huomaa, kuinka huvittava tilanne on? Ympärileikatut väittävät kiven kovaan, että ongelmaa ei ole, kun taas ympärileikkaamattomat pitävät palopuheita heidän esinahkojensa puolesta.

Ympärileikkausta verrataan usein tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Nämä kaksi asiaa ovat kuitenkin hyvin kaukana toisistaan. Jälkimmäisessä on kyse vaarallisesta toimenpiteestä, jossa poistetaan suurin osa ulkoisista sukuelimistä. Se vastaa enemmänkin kastraatiota kuin miesten ympärileikkausta. Siihen liittyy vakavia riskejä ja naiset kärsivät sen seurauksista loppuelämänsä, se esimerkiksi estää monia naisia koskaan nauttimasta sukupuolielämästä, aiheuttaa tulehduksia ja vaikeuttaa mm. synnytystä. Sitä puolustellaan naisten sukupuolivietin vähentämisellä (tai siis naisten alistamisella) ja sen suurimmat vastustajat ovat nimenomaan toimenpiteen itse lapsena kärsineitä naisia. Se ei muuten myöskään ole minkään uskonnon vaatimus, vaikka sitä uskonnolla joskus perustellaankin. Maailmassa on miljoonittain kristittyjä naisia, joiden sukuelimet on silvottu, ja miljoonittain musliminaisia, joita ei ole silvottu. Tyttöjen sukuelinten silpominen on myös laitonta 44 maassa, muun muassa suurimmassa osassa niistä Afrikan maista, joissa se on kulttuurinen perinne.

Poikien ympärileikkaus on siihen verrattuna hyvin pieni toimenpide, johon liittyy hyvin vähän riskejä. Sen lisäksi siitä on myös tietyissä tapauksissa lääketieteellistä hyötyä, kuten HIV:in ehkäisyssä. Huomattavaa on, että esimerkiksi Yhdysvaltojen lastenlääkäriliiton lausunnon mukaan ympärileikkauksen hyödyt ovat suuremmat kuin siihen liittyvät riskit. Poikien ympärileikkausta perustellaan uskonnollisilla syillä eikä sukupuolivietin vähentämisellä, ja on ilmiselvää, ettei se myöskään estä seksuaalista nautintoa. Muutenhan koko ongelmaa ei olisi, koska juutalaiset ja muslimit olisivat kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten.

Yksi kysymys, jonka soisin ympärileikkauksen kieltoa ajavien itseltään kysyvän, on mihin he kiellolla pyrkivät? Mitä hyvää ympärileikkauksen kieltämisestä käytännössä seuraisi? Haluavatko nämä ylevät ympärileikkauksen vastustajat todella laittaa jokaisen suomalaisen juutalaisperheen oikeuden eteen, kun heille syntyy poikalapsi? Jokainen juutalainen perhe Suomessa antaa ympärileikata jokaisen poikalapsensa, se on fakta, jota lainsäädännöllä ei pystytä muuttamaan. Seurauksena oikeudessa olisi siis vuosittain yhtä monta juutalaisperhettä kuin syntyy juutalaisia poikavauvoja. Mikä käytännössä johtaisi siihen, että Suomeen tuskin syntyisi kovin montaa juutalaista poikavauvaa, koska varmaankin suurin osa Suomen juutalaisperheistä mieluummin luopuisi sekopäisiä ympärileikkauksen kieltäviä lakeja säätävästä kotimaastaan kuin ympärileikkauksesta.

Kaikki kauniit visiot, joita eräät tahot esittävät siitä, kuinka ympärileikkauksen kielto johtaisi ympärileikkauksen vähenemiseen tai siirtämiseen 18-vuotiaaksi, kuulostavat juutalaisen silmissä lähinnä harhaisilta. Brit mila on juutalaisuudessa niin keskeinen ja tärkeä rituaali, että jokainen, jolle juutalainen uskonto tai kulttuuri on mitenkään tuttu, ymmärtää että sen loppumisesta on turha elätellä kuvitelmia.

Brit mila, joksi ympärileikkausta juutalaisuudessa kutsutaan, tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä liiton leikkausta. Se on sen liiton (brit) merkki, jonka Abraham teki J-lan kanssa, ja jonka perillisiä nykyiset juutalaiset ovat. Tähän liittoon perustuu koko juutalaisuus. Siksi ympärileikkaus ei ole vain rituaali muiden joukossa, vaan koko juutalaisuuden perusta. Tooran mukaan jokainen juutalainen poikalapsi tulee ympärileikata kahdeksantena päivänä syntymästä. (ks. esim. 3. Mooseksen kirja 12:3) Uskonnollisessa mielessä ympärileikkaamaton mies on juutalaisen yhteisön ulkopuolella, ja jos hän kuolee siinä tilassa, hän joidenkin tulkintojen mukaan menettää osansa tulevaan maailmaan, kuolemanjälkeiseen elämään. 

Ympärileikkaus on lisäksi tärkeä osa identiteettiä. Kulttuurisesti ympärileikkauksen merkitys on erittäin suuri, ja siksi siitä pitävät kiinni kaikkein maallistuneimmatkin juutalaisvanhemmat. Sitä voisi esimerkiksi verrata kristittyjen kasteeseen. Jos joku ajaisi lakia, joka kieltäisi lasten kastamisen, kristityt varmasti kokisivat sen hyökkäyksenä uskontoaan kohtaan. Kaste kristinuskossa ja ympärileikkaus juutalaisuudessa ovat niin keskeisiä ja sekä teologisesti että kulttuurisesti tärkeitä rituaaleja, että niiden pakkosiirtäminen 18 vuoden ikään on aivan mahdoton ajatus.

Käytännössä ympärileikkauksen kielto olisi Suomen juutalaisten silmissä sama kuin juutalaisen uskonnon kielto. Sitä pidettäisiin järkyttävänä ja hulluutena paitsi Suomessa myös muussa juutalaisessa maailmassa. Monet suomalaiset kristillistaustaiset ihmiset taas pitävät ympärileikkausta järkyttävänä ja hulluutena. Tässä asiassa ymmärrystä on hyvin vaikea löytää, ilmeisesti Suomen juutalaiset ja kristityt vain näkevät asian täysin eri tavoin. Se että ympärileikkaus halutaan kieltää juuri Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, joissa ympärileikkaus on vieras asia, on loogista. Useimmiten asiat, jotka ovat vieraita, herättävät ihmisissä helposti pelkoa ja ennakkoluuloja. Kukaan järkevä ihminen tuskin yrittää kiistää, etteikö ympärileikkauksen vastukseen liittyisi myös paljon antisemitismiä ja varsinkin muslimivastaista rasismia.
Ympärileikkauksen tuomitsevien on hyvä myös ymmärtää, että maailman miehistä kolmasosa on ympärileikattu. Suuressa osassa maailmaa, kuten Yhdysvalloissa, se on kyseenalaistamatonta arkipäivää, ja monien on vaikea ymmärtää, miksi ihmeessä ympärileikkaus haluttaisiin kieltää.

Ajatus siitä, että vanhemmilla ei ole oikeutta pysyvästi muuttaa lastensa kehoa, on looginen ja ymmärrettävä. Kuitenkin monissa maissa tyttöjen korvat rei'itetään jo synnytyslaitoksella, ja tätä tuskin Suomessa moni kovin palavasti vastustaa. Samasta asiasta kuitenkin on siinäkin kyse, sillä lapsena korviin tehdyt reiät ovat pysyvä muutos kehoon, josta vanhemmat päättävät lapsen puolesta. Tätä vertausta vastaan voisi tietenkin argumentoida ja sanoa, että ympärileikkauksessa tehtävä muutos on paljon suurempi - mutta mihin raja vedetään? Kuinka iso muutos on raja laillisuuden ja laittomuuden välillä? Kun ottaa huomioon ympärileikkauksen lääketieteelliset hyödyt, eikö sitä voisi verrata esim. rokotuksiin? Tulee pitää mielessä, että tällä hetkellä missään maailman valtiossa rajaa ei ole vedetty niin, että esinahkan poisto olisi kielletty.

Tämä ajatus on looginen, mutta sillä ei ole juutalaisuuden kannalta juurikaan merkitystä, koska poikalapset ympärileikataan joka tapauksessa. Jos saisin poikalapsen, ympärileikkauttaisin hänet riippumatta siitä mitä laki sanoo. Tietenkin jos Suomessa ympärileikkaus oikeasti kiellettäisiin, muuttaisin täältä varsin nopeasti pois. Koska kuitenkin mielelläni asun kotimaassani, ja haluan että muutkin juutalaiset täällä voivat rauhassa asua ja harjoittaa juutalaisuutta, vastustan ympärileikkauksen kieltoa viimeiseen asti. Olen huomannut, että useimmat ihmiset keskustelevat tästä aiheesta hyvin nopeasti tuomiten, abstraktein argumentein ja kovin kepeästi, mikä on tietysti ymmärrettävää, koska asia ei heitä henkilökohtaisesti kosketa. Mutta loppujen lopuksi tässä on kyse siitä, onko minulla, perheelläni, ystävilläni ja yhteisölläni tulevaisuutta Suomessa.








7 kommenttia:

  1. Miksei voi ympärileikata aikuisena, silloin kun ihminen on itse valmis päättämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Juutalaisuudessa on uskonnollinen velvollisuus ympärileikata poikalapsi nimenomaan kahdeksan päivän ikäisenä, koska Toorassa käsketään niin. Iällä on myös lääketieteelliseltä kannalta merkitystä, koska lapsena leikattu kudos paranee ja hermot palautuvat paljon paremmin ja komplikaatioita on vähemmän, kun taas aikuisena leikatuilla kipuja ja tuntopuutoksia on paljon enemmän.

      Poista
    2. Täysin höpöhöpöjuttua taas. Aikuiselta lääkäri tietää, kuinka paljon leikata, kun penis on täysimittainen, ja voidaan tehdä normaali puudutus. Vauvan kohdalla nämä ovat mahdottomia, ja siksi monet ympärileikkauksen haitat alkavat näkyä vasta aikuisena, esim. kivuliaat erektiot ja toiseen suuntaan kaartuva penis(liikaa nahkaa leikattu pois). Kirjoittaja kirjoittaa täysin ilman faktoja.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Minusta on omituista, että uskonnoissa on niin paljon sääntöjä ja rajoituksia. Miksi? Jos jumala olisi oikeasti olemassa niin miksi hän vaatisi jotain pienten lasten silpomista? Ajatuskin on oksettava. Leikata pienen, viattoman ja terveen pojan sukuelimiä? Yäk. Miksi ei riitä että uskoo siihen satuhahmoon jota jumalaksikin kutsutaan? Miksi pitää rajoittaa niin paljon elämää uskonnon takia? En vain ymmärrä tätä. Ei se juutalaiseen perheeseen syntynyt poikalapsi saa edes itse päättää haluaako olla juutalainen. Kastetta ja ympärileikkausta ei voi verrata, sillä kristityksi kastettu henkilö voi jo 12 vuotiaana erota kirkosta ja käytännössä unohtaa koko kirkon. Ympärileikattu mies ei voi tehdä asialle mitään. Raamattu, Toora yms ovat satukirjoja joihin jotkut vain haluavat uskoa ja perustella käytöstään satuhahmojen käskyillä. Minulla ei ole mitään uskontoja vastaan mutta en haluaisi että toisilta poistetaan ruumiinosia lopullisesti vanhempien uskonnon takia. Itse olen vahvasti ympärileikkauksen kieltämisen kannalla. Mitä hyötyä ympärileikkauksesta on? En usko että siitä on mitään hyötyä ainakaan terveyden kannalta. Miksi evoluutio olisi luonut miehelle esinahan jos se on täysin turha? Mielestäni toisella ihmisellä ei pitäisi olla valtaa leikellä muita ihmisiä turhaan ilman heidän suostumustaan. Ja ympärileikkausta perustellaan sillä, että Toorassa käsketään niin. Uskonnollisten ihmisten pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Vaikka joskus muinoin on jopa uhrattu ihmisiä jumalille niin ei sitä kukaan tervejärkinen enää noudata. Kaikki perinteet ja tavat eivät ole hyväksi ja niitä ei kuulu noudattaa vain sen takia että näin on joskus tehty.

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä ja tutustu yhteisöihin "Bloodstained men and their friends" ja "Men do complain". Molemmat löytyvät esimerkiksi facebookista. Näin olen naps vain kumonnut väitteesi, etteivät ympärileikatut miehet muka valita. Ja ne, jotka sitä puolustavat, ovat lähes 100% leikelty vauvoina, joten he eivät tiedä, mitä ovat menettäneet. He eivät tiedä, miltä esinahka tuntuu, ja voi olla todella vaikea myöntää itselleen että omasta peniksestä puuttuu tärkeä osa, eikä saanut edes itse päättää asiasta. Myös aivopesu toimii ympärileikkauksen puolustuksena. Uskonnonvapauden pitäisi loppua siihen mistä toisen ihmisen keho alkaa. Ympärileikkaus on äärimmäisen vahingollista eikä kirjoittajalla tunnu olevan minkäänlaista todellista faktapohjaa asiaan, mikä ei tietenkään yllätä, kun uskonnosta on kyse. Nykyään ei ole edes harvinaista, että juutalaiset eivät suorita tätä barbaarista rituaalia lapsilleen. Juutalainen ympärileikkaus on uskonnon varjolla tehty ihmisoikeusrikkomus. Oksettavaa.

    VastaaPoista
  4. kiitos kommentisteistasi Jonssi, osoittaa kyllä hyvin mikälaisella asenteellisuudella ja faktojen vääristämisellä monet ympärileikkauksen vastustajat ovat liikkeellä.
    -kyllä, löytyy hyvin pieni osa ihmisiä kaikista ryhmistä, jotka ovat eri mieltä. Kuitenkin kun n. 99,9% juutalaisista miehistä ei valita ympärileikkauksestaan, on hyvin valikoivaa käyttää tätä pikkuriikkisen pientä ryhmää pönkittämään omia käsityksiään.
    - jos ympärileikkaus olisi äärimmäisen vahingollista, miksi USA:n lastenlääkäriliitto suositteli sitä, miksi sitä on suositeltu HIV:in ehkäisyssä?
    -keskivertojuutalainen ei ole uskonnollinen, eikä millään tavalla uskonnollisesti aivopesty. Suurin osa ympärileikatuista suomenjuutalaisista on ateisteja. Silti kukaan heistä ei pidä sitä "äärimmäisen vahingollisena" tai "barbaarisena rituaalina".
    - kyllä, edelleen on nimenomaan hyvin harvinaista, että juutalaiset eivät ympärileikkauttaisi lapsiaan.
    - kommentistasi paistaa läpi, että sinua ei ole ympärileikattu, et tunne ketään ympärileikattua miestä, etkä ketään juutalaista ylipäätään, etkä ole lukenut ympärileikkauksen lääketieteellisistä seurauksista luotettavista tieteellisistä lähteistä vaan vain somesta.
    Tässä muutama tieteellinen lääketieteellinen lähde aiheesta:
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3359221/
    https://www.nature.com/articles/3901545
    https://www.who.int

    VastaaPoista